KOSKETUS

Osta liput 

Kesto: 1h

Grazyna Bacewicz: Sarja kahdelle viululle

Arvo Pärt: Fratres

Caroline Shaw: Entr’acte

George Crumb: Vox balaenae

Esiintyjät:

Rebecca Roozeman, viulu

Otto Antikainen, viulu

Artturi Aalto, sello

Iivari Aalto, piano

Charlotta Westerback, alttoviulu

Janette Leván, huilu

Festivaaliviikonlopun ohjelmaesittelyt perustuvat taiteellisten johtajien Artturi ja Iivari Aallon keskusteluihin, joissa käydään läpi teosten alkuperää ja henkilökohtaista suhdetta niihin.

Grazyna Bacewicz: Sarja kahdelle viululle

Artturi: Grazyna Bacewiczin sarja kahdelle viululle on sävelletty vuonna 1943 Puolan miehityksen aikaan. Teos on näyte siitä, miten musiikin esittäminen voi tuoda pienelle yhteisölle iloa elämään vaikeina hetkinä. Sodan aikaiset sävellykset tuntuvat ajankohtaisilta ja koskettavilta juuri nyt.

Yksi kaverini on toiminut Ukrainassa sellistinä, ikään kuin taiteen suurlähettiläänä. Hän on ollut soittamassa ukrainalaisia kansanlauluja pommitetuissa kaupungeissa.

Grazyna Bacewicz oli toisen maailmansodan ajan Puolan säveltäjäpiireissä käytännössä ainoa nainen, jota miespuoliset kollegat pitivät samanarvoisena. En kuitenkaan korostaisi tässä Bacewiczin sukupuolta, koska arvostan häntä nimenomaan säveltäjänä. En halua antaa sukupuolen vaikuttaa millään tavalla.

Teos on optimaalinen esittelemään kahden viulun kokoonpanon, koska sellaisia on loppujen lopuksi aika vähän. Kiva nähdä, miten mahtavat ja erilaiset taiteilijapersoonat Rebecca ja Otto löytävät yhteisen sävelen.

Iivari: Haluan nostaa esiin Bacewiczin sävelkielen, joka muuttui paljon säveltäjän elämän aikana. Hänellä on hyvin erilaisia sävellyksiä, joten tämä on vain yksi näkökulma hänen musiikkiinsa. Hän oli tosi monipuolinen ja kokeileva.

Artturi: Ja hän oli aika nuori tätä säveltäessään, 34-vuotias.

Arvo Pärt: Fratres

Iivari: Tässä konsertissa saadaan jo hieman kosketusta Earth Hour -konsertin meininkiin. Täällä aloitamme Arvo Pärtin musiikin esittämisen ja se jatkuu sitten siellä. Luvassa on intiimimpää mielenmaisemaa.

Fratres tarkoittaa veljeksiä ja me veljekset esitetään se. Tässä on hauskaa se, että Artturi paahtaa alusta loppuun saakka, ja itselläni on välissä melodisempia ja lyyrisempiä jaksoja. Se kuvastaa meitä hyvin veljeksinä ja sitä, minkälainen suhde meillä on toisiimme.

Musiikillisesti teos on kuitenkin ihan muuta. Minulle Fratres on karua ja omalla tavallaan hyytävää musiikkia, mutta jossain mielessä tosi orgaanista. Siinä on keskenään riiteleviä intervalleja, koko ajan älytön sitko eikä periaatteessa hetkeäkään helppo olla.

Esimerkiksi RAUHA-konsertissa musiikki on kirjoitettu niin, että se soi hyvin. Intervallit on kirjoitettu sitä tukemaan. Musiikki aukeaa yläsävelsarjojen mukaan intonaation takia. Pärtissä taas sävellystekniikka on sellainen, ettei tällaista efektiä tavoitella, ehkä päinvastoin.

Artturi: Ja sävellyksen sisällä fraasit ja rakenteet suuren kokonaisuuden sisällä, niin Pärt itse kuvailee sitä sanomalla: “Hetkellisyys ja ikuisuus käyvät kamppailua meissä.”

Caroline Shaw: Entr'acte

Iivari: Tässä konsertissa Entr’acte (suom. välinäytös tai väliaika) toimii myös nimensä mukaisesti vedenjakajana konsertin alku- ja loppupuolen välillä.

Artturi: Naulitsevuudessaan se innostaa ja saa haluamaan sitä lisää. Inspiraatio tämän säveltämiseen on lähtenyt yhdestä Haydnin op. 77 nro 2 jousikvarteton transitiosta. Minulle ainakin on mielekästä inspiroitua jonkun toisen inspiraatiosta.

Iivari: Caroline Shaw on myös esimerkki elävästä ja nuoresta säveltäjästä, joka on päässyt suuren kunnioituksen kohteeksi. Hän on täällä monien sellaisten säveltäjien joukossa, jotka eivät elinaikana ole saaneet minkäänlaista arvostusta työstään. On mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkea hän vielä säveltää.

George Crumb: Vox balaenae

Iivari: Crumbin kipinä teoksen säveltämiseen syttyi, kun hän kuuli meribiologin äänittämää ryhävalaan laulua. Taustalla on idea, että teoksen soittimilla on mahdollisimman erilaisia äänentuottotapoja ja leikitään niiden laajennetuilla tekniikoilla. Ei kuulla juuri perinteistä pianon-, sellon- tai huilunsoittoa. Lähtökohta on ollut se, että soittimet tuottavat valaiden laulun kaltaista ääntä. Crumb käyttää tässä kappaleessa myös tosi hyvin hiljaisuutta. Aina ei ole kyse vain äänen tuottamisesta.

Artturi: Tässä on selkeästi yksi ajatus, mitä kohden mennään: äänimaiseman ja tunnelman saavuttaminen on ykkösenä. Olen soittanut teoksen aiemmin ja myös kuullut sen, ja se kokemus oli aika spirituaalinen. Tunnet olevasi jotain muuta kuin osa konserttiyleisöä. Se herättää monia eri tunnetiloja, siitä tulee jotenkin melkein shamaanimeininki. Se on hyvin oma maailmansa.

Iivari: Esitysohjeissa on myös, että muusikoilla on maskit ja valaistus on tummansininen. Kaikessa pyritään pääsemään irti klassiseen musiikkiin liitetyistä käytännöistä, että on muusikot, jotka esittävät tämän kappaleen ja heille kunnia siitä. Tässä sen sijaan keskitytään pelkästään luontokuvaukseen. Teos on jaettu kuuteen osaan maapallon olemassaolon eri aikakausien mukaan, joten valaiden laulun lisäksi tässä käydään läpi elämän historiaa luonnon ja täällä eläneiden eliöiden kautta. Sopii hyvin luontoteemaan, joka meillä on tällä festivaalilla.

Iivarin muisto:

“Olin junassa ja selailin kännykkää, kun jostain pomppasi esitys Caroline Shawn kvartetosta. Jäin siihen jumiin heti ensimmäisen fraasin kuultuani. Olin keskellä kaaosta julkisessa liikenteessä,  ja siinä hetkessä oli jotain hienoa. Oli pakko kuunnella se loppuun, koska siinä on ihan hullu intensiteetti.”

Kuva: Susanne Helasvuo