Venetsialaiset
Kun ollaan RADALLA ja on venetsialaiset, kaikissa konsertin kappaleissa on juhlavuutta ja mukaansatempaavuutta!


Paikka & aika
26. elok. 2023 klo 18.00
Kauklahden kappeli, Kauppamäki 1, 02780 Espoo, Finland
Tietoa tapahtumasta
Venetsialaiset-konsertin idea sai alkunsa kesällä 2022 Santa Fessä, jossa Iivari Aalto oli nykymusiikkikurssilla.
– Kurssilla tehtiin pianotrioina yhteistyötä säveltäjien kanssa. Meillä oli opettajana Magnus Lindberg, jonka triosta kaikki esittivät yhden osan ja sitten sävellettiin jokaiselle kokoonpanolle uusi trio. Venetsialaisissa kuultava Ravelin Alborada del gracioso on ollut minulla ihan nuoresta lähtien sellainen vakiobiisi, jonka olen esittänyt kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Santa Fessä kävi yhtäkkiä ilmi, että Magnus on säveltäessään pianotrioa kuunnellut paljon Ravelin musiikkia, ja siellä on suoria lainauksia Alboradasta ja jousikvartetosta. Tuli siellä jo mieleen, että voisi olla aika hauska idea yhdistää ne kaikki samaan kokonaisuuteen ja sillä tavalla esittää myös yleisöystävällistä nykymusiikkia. Lindbergin pianotrio on tosi hyvä biisi ja on kiva, että se tulee tunnetummaksi. Alunperin se on sävelletty pianolle, klarinetille ja sellolle, ja nyt soitetaan myöhemmin tehty sovitus.
Kun ollaan RADALLA ja on venetsialaiset, kaikissa konsertin kappaleissa on juhlavuutta ja mukaansatempaavuutta!
– Musiikki on säkenöivää ja kuplivaa! Ravelin hitaammissa osissa se on ääriviivatonta, mutta kaikki nopeat osat ovat sellaisia, että musiikki hyppii hyvällä tavalla silmille. Siinä on pirskahtelevaa ja kuohuvaa juhlameininkiä, Artturi Aalto lupaa.
Maurice Ravel: Jousikvartetto F-duuri
Maurice Ravel: Miroirs
IV "Alborada del gracioso"
Magnus Lindberg: Pianotrio
Versio viululle, sellolle ja pianolle (2012)
Esiintyjät:
Rebecca Roozeman, viulu
Otto Antikainen, viulu
Charlotta Westerback, alttoviulu
Artturi Aalto, sello
Iivari Aalto, piano
Kesto 1 h
Taideteos: Timo Hanhinen