RADALLA-festivaalin juuret EMO:ssa
- 18 tuntia sitten
- 1 min käytetty lukemiseen

Espoon musiikkiopistolla on ollut käänteentekevä rooli espoolaisen RADALLA-kamarimusiikkifestivaalin syntymisessä, kuten Emilia toteaa: “Festivaalin taustalla oleva ystävyys Iivarin ja Artturin kanssa alkoi jo nuorena musiikkiopiston käytävillä, harjoituksissa ja kilpailumatkoilla. Vietimme yhdessä valtavasti aikaa, välillä enemmän hengaillen kuin harjoitellen.” Iivari muistelee myös lämmöllä yhteismusisointiin liittyviä projekteja ja matkoja. Ne olivat nuorelle pianistille niin soiton kuin yhteisöllisyydenkin kannalta tärkeimpiä inspiraation lähteitä. Artturi komppaa ja toteaa, että “kamarimusiikin hurmoksellinen konsepti, jossa taiteelliset mielet yhdistyvät oli yksi suurimmista suuntaviivoista urani alkumetreillä”. Kaikki kiitos siis EMO:lle aktiivisuudesta ja kaiken tämän mahdollistamisesta!
“Nuorena istutettu kamarimusiikin siemen kypsyy oman aikansa, kunnes puhkeaa täyteen kukkaansa”
– Artturi
Vuodet vierivät, ja siemenet itävät. Lopulta ne rakentavat juurensa riittävän vahvoiksi ja alkavat versomaan.
Keväällä 2023 RADALLA-festivaalin johtokolmikon siemenet istutettiin taas samaan ruukkuun, jossa ne alkoivat tukemaan toinen toisensa kasvua, aivan kuten yli 15 vuotta aiemmin EMO:nkin opinnoissa. “Festivaali syntyi ystävyydestä ja halusta rakentaa paikka, jossa ihmiset voivat kohdata taiteen mahdollisimman aidosti”, Emilia tiivistää.
Iivari toteaa loppuun, että “RADALLA-festivaali on elävä esimerkki siitä, mitä voi tapahtua kun taidekasvatus onnistuu. Musiikki muuttaa elämää ja ylittää ymmärryksen rajat. Se luo jotain uutta, jota ei voi eikä tarvitse kuvailla sanoin.”

Emilia Granroth, toiminnanjohtaja
Artturi Aalto ja Iivari Aalto, taiteelliset johtajat


