Rakkaat RADALLA-festivaalin ystävät,
Kolmas festivaali on tullut päätökseen: mikä juhla, mikä yhteisö, mikä elämys!
Tami Pohjola, Rebecca Roozeman, Iivari Aalto, Pisku Ristiluoma ja Artturi Aalto (Kuva: Lasse Turunen)
RADALLA-festivaalin tavoitteena on tuoda yhteen ihmisiä, luoda kohtaamisia musiikin parissa ja elävöittää Espoon kulttuurielämää. Jälleen kerran onnistuimme siinä - ja se oli mahdollista teidän ansiostanne. Festivaali oli täynnä läheisyyttä, lämpöä, iloa ja energiaa: halauksia Kauklahden kappelin aulassa, naurua tuomiokirkon lippujonossa ja raikuvia aplodeja loppukumarrusten aikana. Konsertit kuljettivat meitä läpi riemukkaiden rytmien, ranskalaisten näkyjen ja hellivien haaveiden. Festivaalin viimeisissä konserteissa keräännyttiin yhteen perheen pienempien kanssa kokemaan musiikillinen luontoseikkailu.
Kiitos lämpimästä tunnelmasta ja turvallisesta ilmapiiristä, jossa kukin saa ja pystyy olemaan oma itsensä. - Janne Aalto
Elokuun festivaalilla järjestettiin kahdeksan ainutlaatuista tapahtumaa: varaslähtönä Suvisunnuntain iltamusiikki -konsertti, Ahvensaaren kotikonsertti, festivaaliviikonlopun kolme konserttia, Timo Hanhisen taiteilijatapaaminen ja kaksi Meriharakan kevätmuutto -konserttia.
Tänä kesänä pääsin toteuttamaan taas unelmiani unelmaporukassa! <3 Festivaalin konserteissa oli aivan huikea tunnelma, ja sain onnekseni nauttia jokaisessa konsertissa itselleni harvinaisesta herkusta: lavalla hauskanpidosta ilman sen suurempaa jännittelyä. Lämmin kiitos siitä ihanaakin ihanimmille taiteilijoille, ja tietysti parhaalle yleisölle! :) - Iivari Aalto
Jo ensimmäisestä festivaalista lähtien RADALLA-juliste, Timo Hanhisen maalaus, on toiminut kantavana luovuuden lähteenä. Innostuimme Hanhisen maalaustaiteesta ja järjestimme hänen teoksistaan kuvataidenäyttelyn, jonka avajaiset pidettiin taiteilijatapaamisen yhteydessä. Kiitos Timo, että inspiroit meitä pohtimaan eri taidemuotojen välisiä yhteyksiä.
On ainutlaatuista, että festivaalilla kohtaavat monenlaiset ihmiset ja erilaiset taidemuodot. Mieleeni jäi erityisesti sunnuntai-iltapäivän hetki ennen konserttia, kun Espoon tuomiokirkon pihalla oli kepeän odottavainen tunnelma: aurinko paistoi, ihmiset tervehtivät toisiaan lippujonossa ja talkoolaiset hääräilivät kirkon ovista sisään ja ulos. Meitä kaikkia siellä yhdisti halu jakaa arvokkaita hetkiä muiden kanssa ja nauttia taiteesta. - Alisa Tilli
Kuvassa Jasu Aalto ja Helmi Välimäki meriharakka-asuissa. (Kuva: Lasse Turunen)
Kiitos mahtaville talkoolaisille: Jasu Aalto, Henni Hartikainen, Henna Helasvuo, Jan Kivijärvi, Venla Lahti ja Helmi Välimäki. Te olette oleellinen osa festivaalin toteutumista.
Mahtavat taiteilijat ja sydämellinen yleisö tekivät festarista unohtumattoman kokemuksen. Meriharakkana toimiminen Kauklahden kappelin edustalla oli yksi vuoden hauskimmista hetkistä! - Jasu Aalto
Lämmin kiitos elokuun RADALLA-festivaalin mahtaville taiteilijoille: Iivari Aalto, Artturi Aalto, David Munk-Nielsen, Rebecca Roozeman, Tami Pohjola, Pisku Ristiluoma, Hanna Hujanen, Alma Pöysti, Leni Välimäki, Miia-Karoliina Vettenranta, Susanne Helasvuo, Kaisa Pulkamo, Janne Aalto, Antero Nieminen ja Timo Hanhinen.
Taiteilijoiden inspiroiva musisointi konserteissa antoi meille kaikille hyvää energiaa pitkälle eteenpäin. Yhteisöllisyyden kokeminen nykyaikana tuntuu erityisen tärkeältä. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille! Me saimme olla yhdessä kokemassa ja samalla myös ylläpitämässä RADALLA-henkeä. - Susanne Helasvuo
Kiitos Lasse Turuselle tapahtumien taltioimisesta tunnelmallisin valokuvin ja Henna Helasvuolle videoinnista.
Erityiskiitos Hennalle ihanista lastenlaulujen sävellyksistä ja sovituksista Meriharakan kevätmuutto -satukonserttiin. Kiitos myös Aalto-yliopiston opiskelija Linda Sairaselle lastenproduktion iloisesta puvustuksesta.
Kiitos jälleen Katri Henriksson taiteilijahaastatteluista ja ohjelmaesittelyistä.
On mieletöntä ajatella, että vasta vuosi sitten pidimme ensimmäisen RADALLA-festivaalin, ja nyt meillä on jo näin upea meininki! Ei ihme, kun takana on mahtava porukka. Kiitos kaikille, jotka teitte tästä koko festivaalivuodesta ikimuistoisen. - Emilia Granroth
Kiitos Espoon kaupungille tärkeästä taloudellisesta tuesta.
Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille, kun lähditte mukaan tukemaan festivaalia. Lisäksi olemme todella iloisia paikallisesta yhteistyöstä ja meitä ympäröivästä yhteisöstä. Erityiskiitokset pääyhteistyökumppaneillemme Espoon tuomiokirkkoseurakunnalle ja Kaarlehto Oy:lle, jotka jälleen mahdollistivat festivaalin toteutumisen. Kiitos Sheldon Ylioja sekä Espoon tuomiokirkon ja Kauklahden kappelin henkilökunta. Kiitos Kaarlehdot, että olette tukeneet meitä alusta alkaen ja uskoneet meidän toimintamme tulevaisuuteen!
Olen suunnattoman kiitollinen kaikille, jotka olivat mukana mahdollistamassa viimeisintä RADALLA-festivaalia. On etuoikeutettu olo olla niin fantastisten ja inspiroivien ihmisten ympäröimänä festivaalin suunnitteluhetkestä lähtien. Toimivien kokoonpanojen ja esitysten lisäksi harjoituksissa raikuvat naurut, lämminhenkinen tunnelma sekä yhteiset musiikilliset oivallukset ovat kamarimusiikin glamouria. Näitä kaikkia juuri kokeneena on mitä hulppein fiilis pistää alkanut syyskausi käyntiin ja nauttia siitä, että hetken päästä pääsee taas suunnittelemaan ensi vuoden ohjelmistoa. En malta odottaa! - Artturi Aalto
Vielä kerran lämmin kiitos koko festivaalitiimin puolesta!
Artturi, Iivari, Emilia, Susse, Janne ja Alisa <3
Kuvassa Susanne Helasvuo, Janne Aalto, Venla Lahti, Jasu Aalto, Emilia Granroth, Iivari Aalto, Alisa Tilli, Henna Helasvuo, Artturi Aalto ja Lasse Turunen (Kuva: Tiina Kaarlehto)
Comments